Jokaisesta ei ole hoitajaksi

Jokaisesta ei ole myöskään insinööriksi tai kauppatieteilijäksi. Ei, vaikka odotukset tai paineet tietylle alalle opiskeluun/ työllistymiseen olisikin. Hoitotyö on vaativaa ja laajaan tietoon perustuvaa, toisen henkilön terveyteen ja vaativimmillaan henkeen kohdistuvaa toimintaa. On mielestäni hoitotyön arvostusta kohtaan väheksyvää ajatella, että meistä jokaisesta olisi hoitotyöhön, jos muuta työtä ei ole tarjolla tai meillä vain on pulaa hoitajista. 

Aamulehti julkaisi artikkelin 21.2.2026, jossa pohditaan hyvän hoidon toteutumista ja sitä, onko jokaisesta alalla olevasta hoitajaksi. Artikkeli nosti esille mielestäni tärkeän seikan eli sen, että jokaisesta alalla olevasta ei ole hoitajaksi. Artikkelista jäi kuitenkin uupumaan laajempi näkökulma asiaan. Tällaisena viesti on suunnattu yksilöille ja ikään kuin ratkaisut olisivat vain yksilöiden mutta hyvän hoidon toteutuminen ei ole vain yksilöiden vastuulla. 

Hyvän hoidon ydin on arvostavassa kohtaamisessa ja halussa auttaa. Tämä kantaa jo pitkälle ja näkyy varmasti myös potilaalle ja läheisille. On kuitenkin vielä eri asia halussa auttaa kuin osaamisessa. Osaamisen juuret ovat laadukkaassa koulutuksessa, mahdollisuudessa päästä käytännön harjoitteluihin ja saada hyvää työpaikkaohjausta. Työssäni kuulen surullisen paljon viestiä siitä, miten opiskelijoita kohdataan tai siis ei kohdata. On niin kiire, on usein sanottu syyksi sille, että riittävää ohjausta ei ole tai opiskelijan oleminen työyhteisössä koetaan kuormittavana. On varmasti totta, että nuorilta opiskelijoilta puuttuu tärkeitä työelämän taitoja, koska heillä ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia päästä taitoja kasvattamaan kuin meillä vanhemmilla sukupolvilla. Käytännön työharjoittelut ovat niitä ensimmäisiä paikkoja, joissa osaamista vahvistetaan. On varmasti myös yhtä totta, että välillä on kiire.  

Kiire syntyy monesta ja toisinaan myös siitä, että on vaikea pysähtyä. Sote-alan suurin haaste ei ole tämänhetkinen rahoituksen niukkuus eikä edes se, puhuvatko kaikki hoitajat sujuvaa suomea vaan se, miten ja millaisessa toimintaympäristössä työtä tehdään nyt ja tulevaisuudessa. Jatkuvan kiireen ja paineen keskellä epäselvän johtamisen alla vai pysähtyen pohtimaan sitä, mihin hoitotyössä lopulta tulisi keskittyä. Millaisia hoitajia me toivomme kohtaavamme, kun itse olemme hoidettavina? 

Hyvän hoidon mahdollistaa hoitotyötä tukevat rakenteet, ei vain yksittäiset hoitajat. Hoitotyötä sydämellään tekeväkin uupuu ja muuttuu kohtaamisissa etäiseksi, kun kuormitus ottaa vallan. Tämä EI OLE enää yksilön ongelma vaan rakenteellinen, jopa yhteiskunnallinen ongelma. Tällä hetkellä sote-alalla sammutetaan tulipaloja häpeässä ja arvoristiriidassa, kun sen pitäisi loistaa osaamisessa ja yhteiskunnan elossa pitävänä toimijana. Sote ei tuo voittoa valtion kassaan vaan on ns.pakollinen paha. Huonosti hoidettu ja vähän arvostettu sote tulee kuitenkin maksamaan enemmän ja ennenkaikkea näkymään siinä, että hyvistä hoitajista on entistä isompi pula, koska kuka sitä haluaa omaa terveyttään uhrata edes toisten auttamiseksi?  

Jokaisesta ei ole hoitajaksi, ei vaikka kovin yritettäisiin. Tärkeintä olisikin pitää kiinni niistä, joista on hoitajiksi; opiskelijoista, jotka toki työllistävät kysymällä ja tekemällä virheitä mutta haluavat oppia ja auttaa. Alalla jo olevista, jotka kokevat toisten auttamisen sydämen asiana ja hoitotyön mielenkiintoisena. Esihenkilöistä, jotka puun ja kuoren välissä pyrkivät mahdollistamaan hyvän hoidon toteutumiseen yksikössään ja johtajista, jotka näkevät sosiaali- ja hoitotyön yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeisenä ja siksi haluavat sitä kehittää niin, että työssä ei uuvuttaisi vaan kohdattaisiin ihminen ihmisenä.  

Sote-alalla on mahdollista tehdä vaikuttavaa työtä, kun yksilöiden resurssit eivät mene jokapäiväiseen selviämiseen eikä johtamisessa käytetä aikaa sellaisten tavoitteiden metsästämiseen, jotka eivät sote-alalle kuulu. 

Maikku Siren, HoxaLux Oy 

johtamisen ja työyhteisödynamiikan asiantuntija 

sairaanhoitaja YAMK, sos- ja terveysalan johtaminen